Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Aktiivisyksy

Kuva
Kisatuloksia tai mitään hehkutettavan upeaa ei ole esiteltäväksi, mutta paljon ollaan tehty. Kaikenlaista. Enemmänkin olisi pitänyt, kärsin kroonista syyllisyydentuntoa siitä että pihatyöt ovat vieneet syksyn arki-iltojen valoisat ajat pois jälki- ja tottistreeneistä Fionan kanssa. Viikonloput ovat menneet sitten ihan muissa merkeissä. Mutta koirilla ei ole ollut tylsää, sen voin vannoa. Fiona ei sitten tehnyt niitä heinäkuusta asti hehkuttamiaan juoksujaan lainkaan. Toisaalta harmittaa kun jäi parit kisat sen takia väliin, toisaalta onpahan aikaa talvi treenata kevättä ja uutta kisakautta varten. Tokossa otettiin viime keväänä paljon takapankkia henkisellä puolella omistajalle sekä koiralle ja nyt niitä korjataan jotta päästään erikoisvoittajaluokan liikkeissä parempiin suorituksiin. Kykyä, intoa ja motivaatiota Fionalta kyllä löytyy. Omistajalta lähinnä intoa. Kyvystä en niin tiedä. Näyttelyssäkin käytiin Fionan kanssa. Kotimatkalla mietin että ovatko näyttelykehät meidän al