Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Kadonnutta kuuloa etsimässä

Kuva
Lumien sulamisen jälkeen Fionalla on ollut suuria vaikeuksia kuuloaistin kanssa. Kun maa on täynnä mielenkiintoisia hajuja, vie hajuaisti voiton kuuloaistista. Jopa Noppa-mummokoiran kovaääninen komennus meinaa mennä ohi kun pikkukoira viilettää kuono maassa lenkillä metsäteitä pitkin. Taralla ei hajuaistilla ole niin väliä, tärkeintä on että näkee pallon . Puhumattakaan että näkee minut kitkemässä. Se menee suorastaan transsiin tuijottaessaan, ei myöskään kuule, mutta näkee erinomaisesti. Nopalla toimii kaikki aistit oikein hyvin, kunhan ne vain liittyvät joko ruokailuun tai vartiointiin. Viime aikoina se on ollut työllistetty pihalla kun pitää vahtia (ja pitää kuria) Taran ja Fionan pallonpeluussa, hakea Fiona pois tontin reunalta pupujen tai naapurin kissan jäljiltä, seurata missä minä viipotan pihatöissä sekä olla tarkkana ettei naapuripellon joutsenpariskunta tule liian lähelle meidän tonttia. Puhumattakaan siitä että pitää häätää naapurin kissa pois lintujen ruokintapaikalta

Se on aikuistunut, kuinka tylsää

Kuva
Fiona siis. Pohdin jo että onko se kipeä kun se on niin epäilyttävän Aikuinen Koira. Mutta sitten se saa jonkun sikapossuhepulin tai käyttäytyy muuten normaalin touhottavasti, joten suljen sen sairastumisen pois. Teinistä on tullut varhaisaikuinen. Jotenkin outoa kun meillä on ollut Pentukoira ja kaksi Tätikoiraa ja nyt meillä on yksi Mummokoira, yksi Tätikoira (henkisesti alle vuoden vanha) ja yksi Miltei Aikuinen. Viimeisen parin viikon aikana ollaan taas singahdeltu koulutuksesta toiseen, uitu ja jumpattu. Fionan kanssa käytiin pääsiäisenä Oilin opeissa yhdessä Usvan ja Viivin kanssa ja  pari päivää myöhemmin oli Nuorten koirien tokoringin koulutus Janakkalassa jossa meitä koulutti motivoivasti ja innoittavasti Mari Leiviskä. Viikolla kävimme uimassa yhdessä Fionan siskopuolen Viljan kanssa. Siellä ei Fionassa ollut tietoakaan Aikuisesta Koirasta, vaan tilalla oli altaaseen niin innolla menevä teinikoira että se karjui tauotta vuoroamme odoteltaessa. Sitten se teki jättiloikki