Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Talvesta toipumista

Kuva
Vaikka tonttimme on yhä lumen valtaama, on onneksi muualla kevät edennyt paremmin ja ollaan päästy ulkotreeneihin sekä maastoon. Viime viikonloppuna olimme Fionan kasvattajan luona kokoonpanolla meidän lauma (tätikoirat vain turisteina), Usva ja Viivi sekä Merja kera kelpieiden . Kasvattaja-Sannan konkreettisilla neuvoilla tehtiin tottista ja opeteltiin uusia liikkeitä, oli myös ampumistreenit ja sitten rymyttiin vielä esineruutukin. Sananmukaisesti rymyttiin, sillä Fiona oli pitkän talven jälkeen unohtanut esineruudun idean täysin. Etenkin kun oli vielä vieraat esineet. Fionan mielestä oli kerrassaan pöyristyttävää että olisi pitänyt ottaa suuhun vieraan ihmisen kenkä. Lisää harjoitusta tarvitaan selvästi. Saimme Sannalta ohjeet jatkotreeneihin ja hyvät esimerkit miten ja mitä pitää tehdä. Talven jälkeen muistelemista on myös jäljellä, sillä se on selvästi myös jäänyt Fionalta unholaan viime kuukausien jälkeen. Keppejä ollaan harjoiteltu, mutta tänään tekemäni jälkitreenin peru

Terveisiä studiosta

Kuva
Kävimme muutama viikko sitten Helsingissä valokuvaaja Tommi Rummukaisen studiolla. Alunperin ajattelin että saisimme vauhdikkaita kuvia koko laumasta, mutta eihän se onnistunut koska a) studion olisi pitänyt olla jättimäinen b) arvokkaat valot ja muu tekniikka olisi ollut vaarassa c) mukaan olisi tarvinnut lauma avustajia. Joten päädyimme perinteisiin poseerauskuviin. Avustaja olisi ollut kieltämättä tarpeen, kolme touhottavaa koiraa ja kostea sää, peruukki vinossa ja hieman pukkasi hikeäkin siinä touhussa. Lopputulos oli oikein hyvä, hilpeitä hetkiä tuli yhteiskuvia katsellessa kun jokainen koira katsoi eri suuntaan ja enemmän tai vähemmän pöljällä ilmeellä. Onneksi sentään yhdessä kuvassa ovat kutakuinkin samaan rintamasuuntaan... Kiitos Tommille erinomaisista kuvista!   Noppa otti rennosti studiossa - ei mitään yllättävää.   Taraa hieman ahdisti, Nalle Puh helpotti oloa. Fionaa ei ahdistanut mikään, studiossa ei vaan ollut tilaa kunnon leikille.

Fiona odottaa, kahvipaketit syntyvät lähiaikoina

Kuva
Olin jo kiikuttamassa Fionaa eläinlääkäriin sadatellen että viimeinenkin meidän laumasta on kipeänä. Fiona on ollut kovin vaisu ja vakava viime aikoina, ulkona ilakoi kyllä normaalisti. Pohdin eri sairausvaihtoehtoja kunnes katsoin kalenteriin ja ynnäilin päiviä. Teinikoiramme (tai nuori aikuinenhan se jo on) lienee tukevasti valeraskaana. Kahvipakettien, leluvauvojen tai minkä tahansa hoivattavaksi kelpaavan pitäisi syntyä reilun viikon kuluttua. Siihen näytelmään ei parane lähteä mukaan, muistutuksena Wilma-corgimme lähes sekopäiset valeraskaudet synnytyspolttoineen, synnytyksineen, "pentujen" imettämisineen ja jopa vieroittamisineen. Hyvin muistan kun kovana pakkastalvena Wilma tuuppasi "pentunsa" (eli kengät) patterin väliin lämmittelemään siksi aikaa kun kävi syömässä. Ankeita pentuja niistä olisi tullut, patterin välissä kasvaneita... Wilma myös vieroitti "pennut" ja kävi oksentamassa niille ruokaa. Viikolla kävimme Hyvinkäällä koirakylpylässä ui

Fiona ja lumen riemu jatkuu yhä

Kuva
Piha on edelleen harmikseni lumen valtaama eikä ole tietoakaan pihatöistä, saati mistään muusta kevätpuuhasta. Kuten jälkitreeneistä Fionalle. Fiona sen sijaan ottaa yhä ilon irti lumesta pihalla ja metsässä. Sen ajan mitä se ei metsässä juokse, se kierii iloisesti hangessa. Viime viikolla huonojen uutisten virta jatkui, eikä mieltä piristänyt yhtään eläinlääkärin soitto että Nopan kilpirauhasarvot eivät ole kunnossa. Lääkitys muuttuu niin että jotain tulee kortisonin lisäksi. Tulevan lääkityksen vaikutuksesta ei tiedetä ennen kuin kokeilemalla mikä tehoaa ja miten tai tehoaako lainkaan. Pulleroa ei kilppariarvojen häiriö näytä haittaavan, enemmän sitä kiusaa kostea ja kylmä sää. Lenkkeilyt ovat sohjossa tarpomista tai jäisellä kylätiellä luistelua, Tara kaatui tänään kyljelleen kun tuli kaarteesta traktoripolulle liian lujaa. Taran kipeä jalka on ärtynyt taas, loppuviikosta se varoi ns. tervettä jalkaansa niin ettei päässyt aamulla ylös. Hieronta, laserhoito, BOT-takki ja särkylää