Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Vielä pentuja ja loppuvuoden summaus

Kuva
Loppusyksy oli kiireistä ja raskasta aikaa etten saanut blogiakaan päivitettyä. Koirien kanssa ollaan tokoiltu, doboiltu, ulkoiltu, leikitty ja rapsuteltu.  Koulutuksissa ollaan käyty Fionan kanssa Oilin kurinpidollisessa palautteessa useamman kerran ja Etelä-Hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokoringin koulutuksessa, viimeisen kerran tämänvuotisella kokoonpanolla Nina Mantereen opeissa 20.12. Ninan koulutuksessa sain taas "Ahaa!"-elämyksiä, neuvoja ja kehuja, joilla jaksaa taas jatkaa voittajaluokan tokoliikkeiden harjoittelua ja hiomista. Uudet tokorinkiläiset tapaamme kahden viikon kuluttua Sirken koulutuksessa. Osaa "vanhoista", nyt tokoringistä lähteneistä treenikavereista jäi kyllä ikävä, onneksi tapaamme takuulla jatkossa kisoissa ja varmaan vielä treenataankin yhdessä. Pihalla olen hieman tokoillut Fionan kanssa, mutta sama ongelma kuin jäljen kanssa: säiden puolesta mitä erinomaisin mahdollisuus, valon puolesta ei. Iltaisin ei mitään älykästä näe

Pentuja pentuja!

Kuva
Fionan sisar- ja velipuolia siis. Neliviikkoisia bordercollien pentuja. Hurmaavan ihania pissa-automaatteja, jotka syömisen ja nukkumisen välissä purevat miniatyyritikarihampaillaan kaikkea, nahistelevat ja leikkivät toisillaan ja minileluilla. Ihan julmetun söpöjä siis :) Fiona haisteli minut tarkasti kun palasimme pentuja katsomasta, mutta tätikoiria ei asia voinut vähempää kiinnostaa. Tara ei tajua haistelusta muutenkaan mitään (siitä tulisi harvinaisen huono jälkikoira) ja Noppaa lähinnä pöyristytti ajatus pennuista. Yksi oma pentue selvästi riitti sille. Dreamoor-kennelin nimelle tulee selvästi lisää Neiti Sieväsiä, niin soma tuo tyttöpentu on (ovat ne muutkin!)        Hilveä peto! Haukotteleva tikarihammas :) Uni yllätti leikin jälkeen Kaveri puree vatsasta kun toinen yrittää nukkua.  Tassut! Kovin on tutun näköinen asento...   Mininarupallo pennulle. Häntä ruokailuasennossa Bordercolliepentuhylje Veljen selkä on hyvä tyyny

Viis marrashorroksesta ja pari pentukuvaa

Kuva
Kuinka harmittavaa että talvi tulee. Jokainen joulufriikki riemastuu lumesta, mutta meille se tarkoittaa vain sitä että jälkitreenit loppuvat. Iltaisin ei pimeässä näe tehdä mitään (kuten katsoa eteensä otsalampusta huolimatta -> kaatua niin että polvi pyörähtää ympäri nivelsiteet revähtäen) eikä viikonlopun harvoista valoisista tunneista ole juuri iloa ollut. Sen verran niistä on kuitenkin piisannut että esineruutua ollaan tehty aika onnistuneesti. Paitsi tänään kun Fionan sisko Usva tuli käymään eikä Fiona osannutkaan esineruutua. Lainkaan. Ei ole kuulemma kuullutkaan moisesta, ainakaan yhden esineen jälkeen. Polvivamma haittasi liikkumistani pahasti reilun viikon ajan ja koirilla oli sangen tylsää. Piti perua Dobo-tunnitkin, onneksi päästään lähiaikoina Nopan kanssa taas jumppapalloilemaan kun polvi paranee. Noppa kävi puolivuositarkastuksessa Addisonin taudin takia Lahden Univetissa tietävän ja taitavan Seppo Lambergin luona. Helpotukseni oli valtaisa kun Nopan veriarvot oli

Ei me mitään olla tehty - tai no jaa, ollaanhan me!

Kuva
Ensiyrittämällä tuntui ettei mitään erityistä kerrottavaa ole, mutta käytyäni läpi pikaisesti kalenteria huomasin että kas, joka viikko on ollut jotain. Enemmän tekisi mieli tehdä, mutta päivät ja vuorokauden tunnit eivät kaikkeen riitä. Kuinka turhauttavaa. Mummojengi eli Noppa ja Tara ovat voineet hyvin, Nopalla on yhä lääkitys kohdallaan. Se peuhaa iltaisin sohvalla, heittelee sohvan suojapeiton rullalle ja hihkuu itsekseen sillä aikaa kun Tara ja Fiona ovat jo sikeästi unten mailla. Noppa on mukana lenkeillä ihan normaalisti, jaksaa väsymättä pitkätkin metsälenkit. Pihalla se pitää vahtia sillä aikaa kun minä teen pihatöitä, Tara avustaa ja Fiona tunkee koripallon jäänteitä heitettäväksi. Sisällä mummokoira keskittyy joko sohvalla mylläämiseen tai enimmäkseen keittiössä kerjäämiseen. Sen ruokahalu on yhä pohjaton ja nyt kun ulkona ei ole enää marjoja syötäväksi, se on vielä hysteerisempi ruuan suhteen. Terassilta se riipi loput mansikat raakoina kun ne eivät enää kypsyneet.