Mustavalkoista menoa

Meidän anti-kuvaukselliset bordercolliemme, joita ei muka koskaan ole valokuvattu... Tänään otin 11 kuvaa, joissa yhdessäkään a) Taralla ole silmät auki b) Noppa katsoisi kameraan (silläkin oli joko silmät kiinni tai se katseli taivaalle). Sori vaan sukulaiset ja ystävät, tänä vuonna saatte aika eksoottiset joulukortit... Sisällä Nopalla oli varpaat suussa-asento. Kuvauksen ajaksi se sentään nosti päätään.

Ei nyt ihan sentään. Mutta lunta lokakuussa! Kiitin kerrankin onnistunutta aikataulustani, sillä viime viikonloppuna pesin sormet kohmeessa viimeisetkin ruukut, nostin daaliat ja laitoin mukulat kuivumaan sekä istutin viimeiset kevään kukkasipulit sekä yhden orvon päivänliljatupsun. Tosin kodinhoitohuoneessa odottaa yksi iso kasa leimuja istuttamista ja vielä olisi kiva laittaa muutamat narsissit tai tulppaanit maahan... Aamulla oli -10C ja daalian mukuloiden suojaksi tarkoitettu turve oli säkissä ulkovajassa umpijäässä. Toivottavasti se sulaa huomiseen mennessä. Ulkoeteinen on niin kylmä että mukulat oli otettava sieltä pois, nyt ne ovat liian lämpimässä remontin keskellä toisella puolella taloa. Koirat nauttivat lumesta ja niiden peuhaamista katsellessa päätin ottaa samalla joulukorttikuvia. Idea hyvä, käytäntö ei toiminut. Ota noista pölhöistä mitään älykästä kuvaa kun toinen pitää silmiään kiinni koko kuvauksen ajan (joka kuvassa!) ja toinen haukottelee tai katselee taivaalle.

Eli myyrädiagnoosia. Etupihan nurmikolla kävely ei onnistu ilman vaappuvaa askeltamista, joka näyttää ulkopuolisen silmin siltä että kävelijä on ottanut muutaman punaviinilasillisen liikaa. Nurmikko näyttää miltei normaalilta kauempaa katsoessa, mutta lukuisat multakeot paljastavat että maan alla tapahtuu - paljon. Askel vajoaa ja välillä tuntee kävelevänsä kuin tyhjän päällä kun myyrien onkalot ovat vajottaneet pintaa. Sekään ei minua niin harmita (lähinnä pelottaa että koirat kompuroivat riehuessaan), mutta enemmän risoo kontiaisten metsästysretkien jäljet kukkapenkissä. Kastematoja jahdatessaan ne pöyhivät perennojen juuret myös, pionit töröttävät vinossa ja nauhuksen juuret ovat nousseet maan pinnalle. Vesirotan (tai -myyrän, kumpi se nyt lieneekään) käynnit kukkapenkissä ovat niitä, jotka aiheuttavat eniten tuhoa. Jokseenkin turhauttavaa saada tai ostaa perennoja, jotka kuolevat tässä sateessa kuivuuteen juurien roikkuessa tyhjän päällä. Tai sitten ne juuret on syöty kokonaa

Eilen illalla Veikkolassa paikalla oli vain 4 ihmistä ja 7 koiraa, hyvät treenit saimme silti aikaiseksi. Tai ainakin oli kivaa... Meidän pitkä treenitauko näkyy ja kuuluu. Siis näkyy koirien tekemisessä ja kuuluu minun äänenkäytöstäni (" NOPPA! EI ruokakassille vaan RUUTUUN! " ). Koirilla riitti virtaa, tosin molemmilla meni homma enemmän touhotuksen kuin tarkan tekemisen puolelle. Nopan luoksetulot olivat niin vauhdikkaita että pysähdykset olivat jarrutusmatkoineen luvattoman pitkiä, ruutuun se meni iloisesti täyttä laukkaa - ja jatkoi matkaa... Teki se ruudun lopulta oikein, aivan vihoviimeisenä liikkeenä muiden jo lähdettyä. Tara unohti mitä noutokapulalle pitää tehdä sen jälkeen kun se on otettu suuhun (maailman älykkäin koirarotu, jep jep...), muutaman muistutuksen jälkeen se toi kapulan komean kaarikierroksen kautta. Nopan tytär Myy (Borderiinan Hulda Huoleton) teki hienosti tokoa omistajansa Evan kanssa, ovat ihan kisavalmiita! Myy ei ole kokonsa eikä ulkonäkön

Eilen pidimme talkoot tontin siivoamiseksi kaikesta roinasta, mitä sinne on vuosien aikana haudattu tai jätetty muuten vain. Koirat osallistuivat innolla, ts. touhottivat koko päivän mukana ja välillä keskenään leikkien. Nopan mielestä marjapensaiden välissä oli kiva leikkiä piilosta, mutta kun Taralla pettivät taas jarrut, se ei ollut lainkaan mukavaa. Tara sai kuulla kunniansa Nopalta kun juoksi sitä päin. Noppa kuuli hiirien melskaavan roskalavalla ja dyykkasi siellä heti kun silmämme vältti. Kun lavan pääty nostettiin ylös niin ettei se enää päässyt sinne, se istui ja tuijotti lavaa. Maailman älykkäin koirarotu motivoi itseään... Jos naapurissa on kaksi valtavaa pyreneittenmastiffiurosta ja toisella puolella kaksi valtavaa tanskandoggiurosta, ei se mitään. Mutta auta armias kun naapurin puussa istui orava! Nopan huuto oli melkoinen ja loppupäivän se olisi nököttänyt niskat kenossa oravaa tuijottaen, ellei sitä olisi komennettu pois sieltä. Tänään kylätiellä tuli vastaan sika.

Jonkin sortin hulluutta tämä puutarhainnostus on. Ei kukaan normijärkinen pöyhi vesisateessa syksyllä ahteri pystyssä kukkapenkissä rikkaruohoja kitkien (juu, ne on otettava ennen talven tuloa pois niin pääsee keväällä helpommalla), kun voisi istua sisällä takan ääressä kirja kädessä. Tai no jaa, meidän tapauksessamme sisällä remonttia tehden tai siivoten. Tai koirien kanssa lenkkeillessä. Eli jotain tehden kuitenkin! Kävin tekemässä viikolla inventaariota Pirilän kukkasipuleista. Löytyi taas kaikenlaista joita ei Kauppilassa tai Viherpeukaloilla ollut, ostin jonkun verran... Vielä pitää odottaa muutama viikko sitten siellä on yleensä jäljelle jääneitä darwin-tulppaaneita hyvin edullisesti. Ne laitan ilman häkkiä kukkapenkkien reunoille eikä harmita niin jos päätyvät myyrien syömiksi. Jos osa edes niistä ehtisi kukkiakin keväällä. Ruukuissa olevat daaliat ovat jo siivottu pois, mukulat ovat kuivumassa ja siirtoa vanhempieni kellariin odottamassa. Maassa olevat jättiversiot kukkiv