Mustavalkoista menoa

Siinä missä Tara innostui jokaisesta pehmeästä paketista jouluaattoiltana, Noppa oli kuin minä pienenä: vain kovat kelpasivat. Se ei ymmärtänyt, miksi takavarikoin niiden runsaasta pakettisaaliista suurimman osan (juuri ne syötävät lahjat). Noppa kiukutteli herkkujen perään Taran riekkuessa vieressä uusien vinkulelujensa kanssa. Koirien mielestä nämä päivät ovat olleet mukavia, mutta rasittavia. Ruoan tuoksua sisällä aamusta iltaan, mutta kumpikin alkaa olla jo uupuneita siihen, että mennää ja tullaan ja touhutaan kun kaikkea pitää vahtia. Lelujakin pitäisi testata ja pummia lisää sapuskaa! Tänään  metsälenkillä Tara muistutti sienipaikasta. Se juoksi siihen kohtaan polkua, josta menimme syksyllä keräämään suppilovahveroita. Se istahti polulle ja tuijotti. Ei liikkunut mihinkään vaikka jatkoin matkaa. Istui vain. Pysähdyin ja käännyin, jolloin Tara juoksi sienimetsään. Menin perässä ja miltei astuin suppilovahveroiden päälle. Keräsin vajaan pussillisen kohmeisia suppilovahveroita k

En ole koskaan ennen kitkenyt vesiheinää perennapenkistä jouluaattona. Toivottavasti jää ainoaksi kerraksi. Säiden puolesta siis. Tarha-alpi ja palava rakkaus ovat terhakkaalla alulla, jopa salkoruusu on kasvattanut lehtiä tyvestä. Perennat eivät ole ainoita, jotka ovat virkeinä. Osa krookuksista on nupulla ja loput versoneet muuten vaan, narsissejakin näyttää nousevan. Myös myyrät ovat olleet virkeinä. Perennapenkin reuna upotti kun siinä käveli, päivänliljojen alla ei ole kuin käytäviä. Mielenkiinnolla odotan kevättä. Silloin arvotaan yhä virkeät perennat, kosteuden ja myyrien jäljiltä selvinneet kukkasipulit sekä riisipelto-efektistä toipuneet köynnökset...  Tuoksukuusama Samoin toinen kuusama (se kirkkaan punainen tuoksuton, jonka lajiketta en muista) on jo valmiina kesään..

Olen vanhempieni ainoa lapsi, mutta isälläni on silti suunnattomia vaikeuksia muistaa syntymäpäiväni. Se on todistettavasti periytyvää. Lukuisista muistiinpanoista ja kalenterimerkinnöistä huolimatta päässäni ei pysy rakkaan siippani, ystävieni tai vanhempieni syntymäpäivät. Jos päivämäärä onkin kirjattuna tai ehkä muistissa, en muista juuri sinä päivänä onnitella. Niin kuin eilen. Olin suunnittellut syksyllä tekeväni syntymäpäiväkirjoituksen kuvien kera Nopan ja Ossin pennuille. Unohdin. Kuten myös Ossin omistajan Sannan syntymäpäivän, vaikka Facebookista sen katsoin ja illalla tapasimme tokotreeneissä. Noloa. Vuosi ja yksi päivä sitten oli paljon lunta ja pakkasta. Istuin Haarajoen eläinlääkäriaseman pihassa autossa ja sormet kohmeessa näpyttelin Sirpan numeroa vatsa jännityksestä sykkyrällä. Sirpa sanoi että Nopan synnytys on käynnistymässä. Jännitti myös siksi, että Tara oli eläinlääkärin operoitavana juuri silloin. Kun tulimme sterilisaatioleikkauksen narkoosista pöppyräisen

Se niistä innolla hankituista ja vaivalla istutetuista tulppaanien, krookuksien ja narsissien sipuleista. Piha muistuttaa viikkoja jatkuneiden sateiden jälkeen huonosti kynnettyä riisipeltoa. Vain rinteessä olevassa penkissä on mahdollisuus, että siellä olisi jotain sipuleita säilynyt mädäntymättä, mutta sieltä ne ovat takuulla joutuneet myyrien päivällispöytään. Muualla, missä ei myyriä ole vielä todistettavasti ollut, lilluu vesi lammikkoina. Kärhöjen juurella ei ole kuin hiekkaa, mutta sinne en juuri mitään istuttanutkaan. Mikä älynhävikki sekin minulla ollut. Koirat kiukuttelevat huonoja kelejä tai lähinnä sitä että metsälenkit ovat käyneet vähiin. Illalla pimeässä ei otsalamppukaan pelasta kaatumiselta kun kalliot ovat märät ja liukkaat. Joka paikassa on nilkkoihin asti vettä, vakioreitillämme todistetusti minua pohkeeseen asti. Tara on yleensä aina kaikkeen tyytyväinen ja se voisi viettää iltaa juur muuta tekemättä kuin kainalossani selällään rapsutuksia kerjäten. Mutta N

Pidätyskyky nimittäin. Päässähän rakkaalla kotikahelillamme falskaa vähän väliä, mutta nyt se toinen pää on ongelma. Taraa ei asia haittaa lainkaan eikä se ole kivulias eikä vaisu - se on ihan oma touhukas ja utelias itsensä. Viime keskiviikkona pitkän lenkin jälkeen sillä valui sisällä pissa kuin kraanasta eikä koira huomannut mitään outoa.  Torstaina se kävi paikallisella eläinlääkäriasemalla, jossa siltä otettiin virtsatietulehdusta ja -kiviä varten näytteet. Ne olivat puhtaat, ei mitään vikaa. Perjantaina vaiva uusiutui, taas illalla ja lenkin jälkeen. Saimme ajan joulun jälkeen eläinlääkäri Niilo Tammisalolle, joka on hoitanut Taran selkää ja rikkoutunutta kyynerpäätä pitkän aikaa. Hän jos kuka löytää syyn tuohon outoon ongelmaan ja toivottavasti se ongelma ei ole vakava. Siihen asti pyyhitään lattioita iltalenkkien jälkeen. Onneksi on laattalattiat ja onneksi vaiva ei häiritse koiraa.

Koirat taantuivat pikkupennun tasolle samaa tahtia lumisateen kanssa. Hihnalenkeillä minulla on huumori tiukoilla kun karvahirviömme poukkoilevat joka tassunjäljen perään joka lumisella kadulla näkyy ja metsässä mennään järkeä vaille. Misty sen sijaan kävelee hihnassa aina sivistyneesti, mutta metsässä sekin saa pikkupentuhepuleita. Ryteikkö ryskyy metsässä ja minä toivon parasta ettei kukaan loukkaannu kun koirat juoksevat toistensa perässä ja itsekseen hepuleita saaden. Ihmeellinen tuo lumen vaikutus! Noppa piristyi selvästi, myös oravajahdissa. Koirahuoneen ikkuna on roiskittu kuolaa täyteen kun päivisin on paheksuttu lintulaudan alla ruokailevia oravia. Takapihalla se pärskii paheksuntaansa pihapuissa majaileville oraville. Mitään se ei kuitenkaan niille tee, jos kiinni saisikin. Sen kerran kun Noppa yhytti oravan maasta se pysähtyi ja tökkäsi oravaa kuonolla. Kun orava lähti laiskasti pakoon niin Noppa paineli perässä karjuen oravanpelotushuutoaan. Valitettavasti myös pihan

Viikonloppuna Messukeskuksen näyttelyssä kerroin Nopan pentujen omistajille Evalle ja Katjalle Nopasta ja vertasin sitä samanikäisenä kuin sen pennut ovat nyt. Kuinka aika meneekään nopeasti! Kuvia katsoessa tuli sellainen tunne, että ihan äskettäinhän minä tuon kuvan otin ja tuota kuvaa ottaessa se juoksi minua päin ja tuon kuvan oton jälkeen se äkkäsi oravan puussa ja yritti perään... Ihan ahdistaa ajatus siitä, että yhtä monen vuoden kuluttua Noppa on veteraani-ikäinen. Ainoa todella huono puoli lemmikin omistamisessa on se, että niiden elämä on liian lyhyt. Noppa Hämeessä syksyllä 2007. Noppa hieman yli puolen vuoden ikäisenä. Korvissa liimaa ja luustoa riittää.. Aika matami jo silloin :)  Killisilmä kevättalvella 2008, suunnilleen 10 kuukauden ikäisenä  Ehdoton hyvänmielen kuva meille. Noppa nelikuukautisena mökillä. Väsymys tainnutti sekä apinalelun että pennun, kummallakin ruokakuppi vieressä :)  Noppa mökillä syksyllä 2007 puolivuotiaana.  Noppa oli hoidossa Sirpalla

Messukeskuksen kansainvälinen näyttely nimittäin! Kädet ovat kipeät koiranruokien ja -herkkujen raahaamisesta (tulipas taas ostettua, vaikka vähemmän kuin edellisinä vuosina), reisilihakset alkavat jumiutua jo nyt (miten kipeät mahtavat ollakaan huomenna...) kyykkimisestä kun kuvasin koiria ja niskalihakset ovat juntturassa kameran raahaamisessa. Myönnetään, ikäkin alkaa tehdä jäynää. Kolmekymmentä vuotta sitten olin Messukeskuksen näyttelyssä aamuvarhaisesta loppukilpailuihin asti eikä tuntunut missään muualla kuin jännityksenä vatsassa ennen sitä viikonloppua. Vaikkei ollut omaa koiraakaan! Raahasin viikonlopun ajalta kassikaupalla eri koirayhdistysten lehtiä ja vähän ruokanäytteitä kahdesti vuodessa. Silloin Messukeskuksen näyttely oli sekä keväisin että syksyisin, muistaakseni maaliskuussa ja lokakuussa hieman vaihdellen. Rahaa ei ollut ostaa mitään erityistä eikä silloin tarvikkeita eikä ruokia juuri myytykään, ainakaan verrattuna nykyiseen tavara- ja ruokavalikoimamäärään. Ro

Nopan ja Ossin pennut olivat vuosi sitten vielä kasvattamassa Nopan ympärysmittaa... Noppa joulukuun alussa 2010  ... ja nyt ne ovat komeita uroksia ja kauniita narttuja. Mutta ennenkaikkea hyväluonteisia ja rakastettavia perheenjäseniä omistajilleen. Tänään Messukeskuksessa kansainvälisessä Helsinki Voittaja 2011 -näyttelyssä oli lähes kuusikymmentä bordercollieta, joista kolme oli Nopan ja Ossin pentuja. Hessu (Borderiinan Hulivili ) sain erinomaisen ja oli luokassaan neljäs Rilla (Borderiinan Hippityttö) on pentueesta varmaan eniten emäänsä tullut ulkomuodoltaan ja kuulemma tavoiltaankin, siis niin kovin tutun oloinen :) Rilla sai maininnan erittäin hyvä. Minun silmissäni se on miltei täydellinen :) Myy (Borderiinan Hulda Huoleton) pesi sitten yli kymmenen kilpakumppaniaan narttujen junioriluokassa, sai sertin ja tittelin Helsinki Juniorivoittaja 2011. Onnittelut Myyn omistajalle Evalle, kasvattajalle Sirpalle sekä tietenkin kauniille Myylle! Kaikki kolme nuorta koiraa o

Aattona meillä kukkii pihassa krookukset jouluvalojen loisteessa jos nämä lämpimät sadesäät eivät pian vaihdu pakkasiin.. Todistettavasti myyrät eivät ole vielä syöneet kaikkia krookuksien sipuleita eikä osaa tulppaaneistakaan, koska krookuksia nousee ympäri pihaa ja tulppaaneitakin jonkun verran. Samalla lailla niitä punkee maasta myös Hämeessä Juhan vanhempien pihassa, jonne istutin muutama sata erilaista sipulia. Jos meillä tuntuu olevan myyriä pihassa ruuhkaksi asti, siellä on varsinainen myyrien Manhattan liikenteen puolesta. Kävely nurmikolla on horjuvaa, koska jalat muljahtavat maan pettäessä alta kolojen ja tunneleiden takia. Reikiä on kukkapenkeissä ja nurmikolla kuin isossa Edam-juustossa ja tulppaaniloistosta keväisin voi vain haaveilla.. Haaveilin asiaan muutosta ja pariin kohtaan kukkapenkkejä laitoin myyrien riesaksi sinkittyä tiivistä teräsverkkoa pohjalle. Niihin kohtiin istutin liljoja ja tulppaaneita. Mutta en tajunnut laittaa sitä verkkoa myös kukkapenkin pä