Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

Vuoden 2011 viimeiset kitkemiset ja istuttamiset?

Kun flunssainen kuntoni tänään vihdoin salli, istutin viime viikonloppuna ostamani tulppaanit, krookukset, lumikellot ja talventähdet. Maa oli aivan sula ja kostea, löysin jopa sellaisen paikan jossa ei myyränkoloja ole näkynyt. Toivottavasti ei tule näkymäänkään. Samalla kitkin riesaksi levinnyttä maahumalaa ja viiruhelpiä. Kummatkin ovat ikuisia kitkettäviä, mutta harvoin enää tässä vaiheessa vuotta. Viimeiset kesäkukat nakkasin kompostiin myös, ne olivat jo kärsineet valon puutteesta.  Jos sitten sitä pakkastakin tulisi...

Asiantuntijoiden arviot vrt. todellisuus (puutarha-asiaa)

Kuva
Uusimmassa Viherpiha-lehdessä (10/11) on artikkelisarjassa "Puu joka pihalle" vuorossa koristekirsikkapuut. Artikkelissa kerrotaan, että koristekirsikkapuut ovat kukkapuiden eliittiä. Siinä mainitaan useasti myös, miten ne ovat hillittykasvuisia ja osa ihan hidaskasvuisia. Vastalause. Meillä nuo "hillittykasvuiset kaunottaret" ovat riesa, jotka leviävät miltei tarha-alpin tahdilla ympäri pihaa ja kukkapenkkeihin. Ne kasvavat parimetriseksi reilussa kesässä ja aiheuttavat minulle jokasyksyisen puusavotan. Etupihan parimetrisenä ostettu taimi (siis se, jonka ostin oikeana kirsikkana, ennen kuin vasta kotona tajusin että olin ostanut koristekirsikkapuun, joita oli jo takapiha täynnä...) sai toisena kesänä päälleen naapurin jättikokoisen haapapuun sitä kaadettaessa. Koristekirsikkapuu katkesi latvasta ja hajosi kahteen osaan. Ei haitannut. Nyt se on valtavan kokoinen tuuhea puu, joka peittoaa tuota kasvuvauhtia sen naapurin entisen haapapuun... Takapihalla oli yks

Viimeiset kukkasipuliostokset tältä vuodelta?

Kävimme pikaisesti Kukkatalo Pirilässä ja Tuusulan Kodin Terrassa . Ta-daa, Pirilässä oli loput tulppaaninsipulit (tosin vain keltaisia, yksinkertaisia darwin-lajikkeita) eurolla kymmenen kappaletta ja Kodin Terrassa keltaiset krookukset ja sadan kappaleen pikkukukkasipulisekoitukset puoleen hintaan! Ulkona on -7 astetta, mutta maa ei ole vielä roudassa. Säätiedotus uhkasi taas hivenen lämpenevää ainakin pariksi päiväksi, joten jonain tulevan viikon iltana olen pihalla otsalampun, lapion ja kukkasipuleiden kanssa...

Näin väsytät bordercollien - tok tok tokoilemalla(kin)

Herätys sunnuntaiaamuna seitsemältä, lenkki Juhan kanssa ja muiden aamutoimien jälkeen kaksi mustavalkoista autoon ja nokka kohti Korsoa. Perillä miltei 5 tuntia tietoa, neuvoja ja vinkkejä koiran kouluttamisesta, myös henkilökohtaista opastusta omat koirat koekappaleina. Sitten kotiin ja taas liikenteeseen vajaaksi pariksi tunniksi, koirille ruuat ja hivenen lepoa ja tokotreeneihin reiluksi tunniksi. Johan hyytyivät! Tosin hyytyi emäntäkin, aikamoista tulemista, menemistä ja oppimista koko päivä. Sirke Viitasen vetämä koulutusaamupäivä oli erittäin antoisa, mielenkiintoinen ja hieman tuskainenkin kun tajusin, mitä virheitä olen koirieni treenaamisessa tehnyt. Onneksi Sirkellä oli neuvot virheiden korjaamiseen ja uusien asioiden opettamiseen oikealla tavalla. Aika ei riittänyt kun parin liikkeen läpikäymiseen per koira, mutta muiden koirien suorituksista ja ongelmista sekä niiden ratkaisuista oppi paljon. Noppa sai oppia ruudusta ja minä ruutuun lähettämisestä (namialusta piiloo

Talvihorroksen tarpeessa

Minä siis. Koirat touhottavat pimeästä, märkyydestä ja emännän lievästä flegmaattisuudesta välittämättä. Misty-kelpie leikittää karvahirviöitämme erikseen ja yhdessä ja jos ei saa kumpaakaan leikkimään, leikkii itsekseen. Nopan pahimmat hormonihöyryt tuntuvat helpottaneen, tosin jokailtaisesta "Tahtoo lisää puruluita"-kiukuttelusta se ei ole luopunut. Kummallakin mustavalkoisella on silmätulehdus. Noppa näyttää päässeen helpommalla kun lääkärin määräämät silmätipat tehosivat heti. Taralla on vielä hieman tulehdusta. Mistylla ei ole onneksi mitään oireita. Eilen oli mielenkiintoiset tokotreenit Järvenpäässä, paikalla oli monta bordercollieta ja muutama uusi tuttavuus. Kaimalla oli mukana Hertta- pentu, Nooan sisko. Hertta on hurmaava kakara, Tara tykästyi heti (niin kuin aina pentuihin). Treenipaikka oli meille uusi ja pienempi kuin edellinen treenikenttä. Hyvää häiriöharjoitusta! Noppa oli ihmeen pirteä, reipas ja kuulolla, luoksetulotkin tulivat vauhdilla! Oma mieli

Laulavat lintukoirat - ei kun siis paimenkoirat!

Havaintoja jokapäiväisistä koirien äänirepertuaareista: Aamulla kelpie havahtuu heräämiseeni ja aloittaa aamulaulun " Se on hereillä, se on hereiiiiiiiiiiiillllä!", naukumista, josta moni kissakin olisi kateellinen. Tara säestää pehmolelu suussa kiljumalla kovaa ja korkealta, mutta onneksi vaimennettuna pehmolelun ansiosta. Noppa on hiljaa, kuten yleensäkin. Sen sijaan Noppa on meillä se palohälytin, joka kiljuu portista sisääntulijat. Ei hauku, kiljuu. Säikäyttää karaistuneemmankin myyntiedustajan ja jopa muutamat tutut. Se on tehnyt sitä pennusta asti, ilmoittanut kiljumalla pihalle tulijoista. Samanlaista kiljumista mutta kärttyisämpänä versiona kuulee pihalta kun Noppa riitelee oravien kanssa. Oravien säksätys kuuluu terassille asti ja Nopan kiihkeä vastakommentti naapurustoonkin.. Nopalla on raivostuttava tapa kitistä mölisemällä asioista joskus iltaisin. Yleensä se kitisee ruuasta (sen muka-puutteesta), puruluusta (tahtoo lisää puruluita) tai muuten vain (&qu

Palliton narttumme Noppa

Lisää Nopan hormonitoiminnan marmatusta: se mokoma Tuusulan Tupajumi on omaksunut kylämme koirakingin (siis ehdottomasti urospuolisen) roolin. Noppa rähisee vastaantuleville koirille (!), nostaa jalkaa ja kiukuttelee illat kotona. Kyllä, olemme menossa koirahierojalle jos syy olisikin lihasjumituksessa yms. joka sitä vaivaa niin että ärsytyskynnys nousee. Kyllä, olemme menossa selvittämään myös muita mahdollisia syitä sen käytökseen ja kyllä, haen sille jotain ainetta joka toivottavasti helpottaisi sen oloa. Kadulla se käyttäytyy vastaantuleville koirille kuin ei olisi ikinä sivistyneestä ohitutuksesta kuullutkaan, täysin poikkeuksellista käytöstä. Mitään tappomeininkiä sillä ei todellakaan ole, mutta minä en_kestä_huonokäytöksisiä_koiria, etenkään jos sellainen on omani. Meillä on sangen mielenkiintoisia keskusteluita Nopan kanssa katulenkeillä. Liikunnan puutteesta ei ole kyse, eikä kyllä virikkeistäkään, sen verran niiden kanssa touhutaan. Eilen koulutuksessa oli taas ilahdu

Ei tästä tule mitään, pakko se on leikata

Noppa siis. Juoksut ovat tulossa joskus joulukuussa, mutta Noppa on jo nyt kuin häiriintynyt ameeba. Katseessa ei ole ketään kotona, lenkkeilyt tarkoittavat joka puskaan merkkailua ja kuulo ei toimi millään. Noppaa ei kehtaa viedä  vieraisiin paikkoihin, koska autosta päästyään se nostelee jalkaa joka paikkaan kuin nuoret urokset. Koulutuskin taitaa jäädä tauolle kunnes juoksut ja valeraskaus ovat ohi, eli palataan asiaan helmikuun lopulla... Onneksi kävimme tokokisat syyskuussa, jolloin se oli vielä tolkuissaan. Nyt ei mene ymmärrykseen käskyt ja liikkeet tehdään kuin suossa kahlatessa. Kun juoksut ja valeraskaus ovat ohi ensi keväänä, vien sen kohdunpoistoon. Noppa on normaali oma itsensä vain kolmisen kuukautta vuodesta ja lopun ajan hormonien sekoittama. Tilanne ei ole mukava kenellekään, Nopalle vähiten. Eilisissä treeneissä oli ilahduttavan paljon bortsuja omistajineen. Olisi ollut lähes täydellinen treeni-ilta ellei kentällä olisi jyllännyt metsäkone, jonka huomionkipeä ku

Olisivatkohan nämä tämän vuoden viimeiset perennakuvat?

Kuva
Selasin puutarhapäiväkirjaani ja verestin muistia edellisten syksyjen säistä. Kylmää on ollut, toissavuonna meni pakkasen puolelle öisin jo lokakuun alussa. Nyt on marraskuu ja pihalla vielä kukitaan! Koska maa on vielä lämmin (lue: istutuskelpoinen) tein pikainventaarion Kodin Terran puutarhaosastolle, josta lähti mukaan pari kurjenpolvea puoleen hintaan. Montaa elinkelpoisen näköistä perennaa siellä ei enää ollutkaan, mutta nuo pari riittivät sieltä minulle. Plus multaa ja lannoitteita ja kaikkea muuta... Kävin myös Pirilässä, jossa oli isoja hyvälaatuisia kukkasipuleita puoleen hintaan. Pakkohan niitä oli ottaa mukaan. Jo on kumma jos ei keväällä kuki, reilut toistasataa tulppaania ja toinen mokoma narsisseja on tullut tungettua kukkapenkkeihin. Tulee kalliiksi tämä lämmin syksy! En voinut vastustaa kiusausta tulppaanien sipuleista vaikka uhkana on että myyrät pitävät talvella bileet kustannuksellani. Ostin muutamia keisarinpikarinliljan erittäin pahanhajuisia ja isoja sipul

Takkupöksy-Taran uusi kaveri ja kuulo-ongelmainen Noppa

Kuva
Taran pöksyt ovat taas takussa. Käsittämätöntä, miten ne menevät ihan hamppuun vaikka muu turkki on normaalia, likaa hylkivää ja liukasta. Mutta ne pökät... Muutama viikko sitten leikkasin reteästi isot takut pois kun kammalla niitä ei saanut enää auki. Sen jälkeen Tara käveli suunnilleen kikatellen lenkkien alkumatkat kun ilmavirta kävi pepussa. Olohuoneen laattalattialle se istui varovasti kun lattia oli viileä eikä ollut villahousuja välissä eristeenä. Takkupökä pääsi leikkimään sunnuntaina Vilja-bortsuneidon (8 kk) kanssa. Kerrankin kaveri, joka ei väsynyt! Ja ensimmäisen kerran se oli Tara, joka väsähti ensin! Kiitos Viljan omistajille, tulemme mielellämme väsyttämään Taran toistekin! Noppa ei leikkinyt, se tekee juoksuja ja alkaa olla taas hormonihöyryissään. Se merkkailee joka paikkaan (ei sentään sisälle) ja nostaa jalkaa kuin urokset. Lenkillä impataan joka puska ja lyhtypylväs ja kotona kiukutellaan huomiota ja ruokaa. Eikä kumpaakaan saa kuulemma tarpeeksi. Jälkimmäist