kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

24.5.2017

Niin paljon helpompaa olisi vaikka postimerkkien kerääminen

Harrastuksena siis. Tai omistaa akvaariokaloja. Halvempaakin.

Talven loppuosa oli kauniisti sanottuna kamala. Surua, murhetta ja ahdistusta riitti niin etten haluaisi sitä enää kirjoittamalla käydä läpi.

Mauran virtsis ei lähtenyt ensimmäisellä antibioottikuurilla pois vaan tarvittiin vielä toinen kuuri joka onneksi auttoi. Sisäsiisteyden opettamisesta ei tullut mitään ja pentu purki energiaansa sisällä kun ulkoilut jäivät pikapissatuksiksi.

Helmikuussa Maura hyppäsi ilohypyn, jättiloikan joka epäonnistui ponnistusvaiheessa sillä seurauksella että se putosi selkä edellä laattalattiaan. Pentu huusi ja minä huusin ja sitten lähdettiin lujaa eläinlääkäriin Hämeenlinnaan. Siellä todettiin että Mauran toisen takajalan kinteeressä on vamma, mutta he eivät osanneet sitä enempää tulkita vaan Mauran pitäisi päästä pikaisesti ortopedille. Onneksi saimme ajan heti seuraavaksi aamuksi Helsinkiin Mevettiin Anu Saikku-Backströmille. Koko prosessi on hyvin tuskallinen enää mietittäväksi, joten lyhyesti: käytiin Mevetissä monta kertaa, Mauran jalka oli paketissa ja lastassa ja siitä seurasi toisenlaisia vammoja ja leikkauksen uhkaa kun pentu kasvoi hurjaa kyytiä samalla. Lopulta, monen, monen henkisesti tuskaisen viikon jälkeen Maura todettiin terveeksi ja pääsimme vihdoin jatkamaan sen kanssa normaalia pennun elämää ja se sai liikkua vapaasti.
Kaikki diagnoosit, potilaskertomukset ja muut paperit ovat vapaasti saatavilla minulta jos joku niistä on kiinnostunut.

Samaan aikaan kun jännitimme paraneeko Mauran jalka ja kuskasimme sylissä pentua ulos tarpeille ja pikaisesti sisään, aiheutti Nopan jatkuva laihtuminen lisää huolta. Sillä oli aika varattu maaliskuussa kontrollikäyntiin Hämeenlinnan Evidensiaan koska helmikuussa sen maksa-arvojen todettiin kohonneen huomattavasti. Uusista verikokeista selvisi että ne jatkoivat hurjaa nousua ja olivat jo silloin sellaisissa lukemissa ettei ole enää muuta tehtävissä kuin vain seurata sen vointia. Ruokavalion muutos (maksaongelmaisen koiran erikoiskuivamuona jne.) sai sen painonlaskun pysähtymään ja on ollut muutenkin Nopalle hyväksi, sillä jatkuvat vatsaongelmat ovat loppuneet. Kun olisin senkin tiennyt aiemmin niin monelta ripuliyöltä ja pöksykarvojen pesulta olisimme välttyneet! Mutta en uskaltanut muuttaa sen ruokavaliota koska Noppa reagoi kaikkeen muutokseen yleensä negatiivisesti. Nyt oli pakko ja ratkaisu oli oikea.
Mummokoira täytti kymmenen vuotta vappuna. Hieman harmaantuneena, hieman ylipainoisena, hieman väsyneenä, mutta kovin tyytyväisen oloisena se juhli syntymäpäiväänsä perhepiirissä. Nopan serkku Karkki tuli sitten seuraavana viikonloppuna käymään. Mummokoirat olivat taas kuin ikänsä yhdessä olleet, samanlaisia jopa ulkonäöltään. Karkki ehti täyttää oman tasavuotensa paria kuukautta aiemmin.

Nopan pissaongalma on jatkunut ja ehkä jopa pahentunut lääkityksestä huolimatta. Muutama viikko sitten sille tuli taas virtsis johon se sai uutta antibioottia. Muuten mummokoira on ollut ihmeen pirteä ottaen huomioon missä lukemissa sen maksa-arvot huitelevat. Se on saanut siihenkin lääkitystä joka toivottavasti on auttanut. Noppa käy mukanamme lenkeillä, vahtii tonttia ja kerjää lähes entiseen malliin. Tiedostan kuitenkin että tämä kesä on meidän viimeinen yhteinen.

Koko kevättalvi meni Nopan ja Mauran tilaa surressa ja niitä hoitaessa, joten Fiona jäi hieman syrjään huomiosta. Tara vaatii aina oman osansa, se pitää siitä huolen. Fionalle tuli helmikuussa juoksut (joita se teki jo viime kesänä) ja sen jälkeen lievä valeraskaus. Kävin sen kanssa jatkuvasti tokokoulutuksissa ja muutaman kerran päästiin doboilemaankin. Hormonit vaikuttivat sen käytökseen vahvasti ja vasta kevään loppupuolella päästiin kunnolla treenaamaan tottispuolta sekä jälkeä. Mauran tulo meille oli Fionalle aika järkytys ja kun se siitä alkoi toipua ja tutustua Mauraan, tulivat hormonit kuvioihin. Vasta nyt Fiona harkitsee Mauran kanssa leikkimistä, puolivahingossa ja mahdollisesti niin etteivät mummokoirat näe. Se sietää Mauraa hyvin, mutta leikkiminen on ihan eri juttu.

Pääsimme Fionan kanssa ihan ensimmäisiin palveluskoirakokeisiimme Sastamalaan vappuaattona, paitsi että niitä kisoja ei järjestettykään kun maa oli paksun lumikerroksen peitossa. Vappuaaton koirat viettivät pihalla lumessa riehuen ja minä kihisin harmista. Uusintayritys onneksi onnistui ja viime lauantaina pääsimme sinne Juha Kurtin arvioitavaksi. Kisakokemuksen puute näkyy erittäin selvästi meissä molemmissa, joten tulosta ei saatu. Maastosta Fiona lopetti keppien nostamisen vain neljän kepin jälkeen, mutta esineruudussa tuli päivän nopein suoritus: 13 sekuntia. Erinomaisesti alkanut tottis karahti esteisiin (Fiona kieltäytyi kummastakin yllätyksekseni) ja paikallaoloon, josta Fiona lähti ekan kerran ikinä. Pienellä kentällä vieressä heitetty kapula oli sille liikaa. Montaa pistettä tuloksesta ei jääty, mutta tarpeeksi. Illalla sitten neuvoteltiin siitä paikallaolosta ja seuraavana päivänä Tampereella Kari Santikon tuomaroimana olikin paikallaolo erinomainen. Mutta sillä kertaa ei onnistunut eteenmeno vaan ne kapulat sananmukaisesti vetivät puoleensa. Esteet jäivät väliin silläkin kertaa ja itse mokasin jäävän osuuden nielaisemalla käskyn. Pisteet eivät riittäneet lähellekään hyväksyttyä. Jäljellä nousi viisi viimeisintä keppiä, mutta esineruudussa Fiona lähti hakemaan ja hakikin kaikki kolme esinettä kun piti etsiä ja tuoda vain se yksi... Jäätiin taas ilman tulosta, mutta kokemus oli erinomainen (kisatilanne, kisafiilis, muut kilpailijat) eikä tuloksettomuus häirinnyt. Ne omat mokat sitäkin enemmän.

Tara on ollut Mauran pehmoleluna kun pentu on purkanut riehumisvimmaansa ulkona ja välillä sisälläkin. Keväällä Tara alkoi niiskuttamaan voimakkaasti ja yskimään ja olin varma että se on saanut nenäpunkin. Hankin lääkityksen koko laumalle, mutta Taran yskintä jatkui ja paheni. Ja sitten Tarankin kanssa lähdettiin tutkimuksiin eläinlääkäriin. Nielutulehdus, luultavasti syynä kepistä irronnut tikunpala joka on ärsyttänyt nielua tulehdukseen asti. Tara kantaa keppejä heti jos silmä välttää vaikka tietää että ne ovat kiellettyjä. Antibioottikuuri siis Tarallekin.

Tara on käynyt osteopaatilla, mutta se on ollut viime aikoina niin kireä ja äreä muille koirille että aloitan taas särkylääkekuurin. Hermosärkylääkettähän se syö loppuelämänsä, mutta sekään ei nyt näytä riittävän kun kesää kohden mentäessä olen ulkona pihatöissä paljon ja Tarahan auttaa minua siellä herkeämättä, eli se väsyy ja sitten kipeytyy.

Maura on pitänyt tarkkaan huolen että hän saa huomiota ja aikaa. MINÄ!-asenne on ihan kuin Fionalla aikoinaan. Se on hyvin samanlainen kuin tätinsä, mutta kuitenkin ihan erilainen. Temperamentti on aivan eri planeetalta ja (onneksi) myös äänenkäyttö. Mauran kanssa koulutus on sitten taas ihan erilaista kuin mitä on ollut Fionan kanssa. Koulutuksessa ollaan jo käyty muutaman kerran eri kouluttajilla, mutta jälkeä en ole sille vielä opettanut vaikka niin vannoin ennen kuin pentu tuli meille. Fiksu pentu se on, oppii asiat hyvin nopeasti - myös ne ohjaajan tekemät mokat.

Kesä tulee olemaan kiireinen, sillä ollaan pihalla, mökillä ja koulutuksissa kaikki mahdollinen aika. Ja vietetään mummokoiran kanssa mahdollisimman paljon hyvää aikaa yhdessä.

 Fiona ja Maura helmikuussa

Fiona-täti hammaspainissa Mauran kanssa helmikuussa, ennen Fionan juoksuja ja ennen Mauran loukkaantumista.

Maura-peto hyökkää tätiään kohti helmikuussa.

Mauralla on kiire helmikuussa

Noppa ja Maura helmikuussa

 Maura helmikuussa
 
Mauran oma henkivartija, Noppa-mummokoira.
 

Noppa seuraa Fionan lumentappoyritystä maaliskuussa

 Maura jalka paketissa helmikuun lopussa
 

 Välillä oli neitimäisempi siteen väri
  

Voi sitä riemua kun Maura sai eläinlääkäriltä luvan vihdion liikkua vapaasti jalan tervehtymisen edetessä.

Fiona, Tara ja Maura 18.3.2017
 

Fionasta tuli Tuuloksen koirakerhon Vuoden tokokoira 2016 
 

Täti ja sen siskontyttö huhtikuussa

Suuri Tappaja ja käpy (ja hurja irvistys osittain uusilla hampailla)

 

Maura tokoili huhtikuun lopussa.  Kuva: Kristiina Kerttula

Fiona tokosuorituksen jälkeen palkattuna. Kuva: Kristiina Kerttula

Suukko ihanalle Mauralle. Kuva: Kristiina Kerttula

Noppa ja Karkki, ihanat kymmenvuotiaat. Kuva: Marja Peltonen

Karkki, Noppa, Skip-sheltti, Fiona ja Tara. Maura ei malttanut jäädä kuvaan.

Noppa 10 vuotta 1.5.2017

Mummokoira metsässä huhtikuussa

 Maura kiusaa Taraa huhtikuussa
  
Tara (ja Maura taustalla) 20.5.2017
 

Tara ja sen uusi stalkkeri 23.5.2017
 

13.2.2017

Unenpuutetta, kroonista lattianpesua ja eläinlääkärikäyntejä, mutta ei anneta niiden haitata

Luulin että meille tulee Fionan kopio kun haimme Mauran. Ja pah, perinnöllisyys ei ole niin yksinkertaista.
Molemmissa on hyvin paljon samankaltaisuutta, alkaen viileyden rakastamisesta, ts. molemmat viihtyisivät paremmin ulkona kuin sisällä ja kummatkin nukkuvat ulko-ovea vasten, jopa viime päivien pakkasillakin. Ja molemmat vihaavat peittoja, kumpikin petaa raivoisasti ne pois. Molemmat rakastavat vettä (Maura käy kanssani suihkussa joka ilta ja ui isojen koirien vesikupeissa), kumpaakaan ei kovat äänet hätkäytä ja kummallakin on takuulla moottoria vaikka mihin, Maurastakin sen jo huomaa.

Kummatkin ovat huonoja nukkujia pentuna, etenkin öisin. Kun ei malta! Mauran mielestä muutaman tunnin yöuni on tarpeeksi ja sitten se hiippailee herättämään isot koirat. Meitä se ei herätä, mutta isojen koirien väsyneen kommentoinnin myötä mekin heräämme takuulla aikaisin.
Fionan ja Mauran isoin ja tässä vaiheessa selvin ero on äänen käyttö.
Siinä missä Fiona kommentoi asioita kovinkin äänekkäästi ja varsinkin jos se on jostain epävarma, on Maura hyvin hiljainen. Paitsi ruokaa odottaessaan se komentaa äänellä, jonka luulisi tulevan vesikauhuisesta mastiffista. Söpö ahne pentummehan vain protestoi palvelijan hitautta.

Kävin Mauran ja Taran kanssa paikallisessa Mustissa ja Mirrissä ostamassa pikkuneidille uuden pannan ja ennenkaikkea ulkoiluvaatteen kun pakkanen heilui parissakymmenessä asteessa yötä päivää. Tara suuntasi myymälässä oitis leluhyllyille, Maura tutki kaupan, imuroi lattialta pudonneita herkkuja ja tervehti jokaista asiakasta. Ikäänkuin olisi kotonaan ollut. Fiona kiipesi aikoinaan samanikäisenä suoraan hyllyille tervehdittyään muut asiakkaat... Se ei malttanut jäädä lattiatasolle.

Maura leikittää Fionaa päivittäin ja vaikka Fionaa välillä väsyttää ja hieman ärsyttääkin pentu, se suostuu joka kerta olemaan Mauran naskalihampaiden neulatyynynä. Noppa on Fionalle hieman mustasukkainen leikkimisestä ja leikittää pentua myös useasti. Tara tyytyy paheksumaan ja keräämään lelunsa pois pennulta aina kun silmämme välttää. Ihmeen pitkäpinnainen sekin on ollut kun välillä Maura oikaisee Taran yli potkaisten sitä ohimennen päähän samalla.

Maura kävi jo tutustumassa eläinlääkäriinkin kun sille tuli ripuli joka ei lähtenyt heti kotihoidolla. Eläinlääkärissä Maura oli pirteä ja reipas, suukotteli eläinlääkärin ja venytteli tutkimuspöydällä rennosti. Ei ollut nesteytyksen tarvetta eikä vierasta esinettä suolistossa. Maura sai kotihoitoon lääkitystä ja ruokaa ja iltapäivän se oli seuranani töissä. Se nukkui työhuoneeni lattialla tyytyväisenä eikä osa työkavereistani edes huomannut että siellä oli pentu. Kotiin palattuamme huomasimme että sillä oli alkanut virtsatien tulehdus kaikesta varomisesta ja pennun pukemisesta huolimatta. Sekä ripuli että virtsis eivät neidin vauhtia hiljentäneet lainkaan, meillä riitti puuhaa lattianpesussa etenkin kun molemmat mummokoirat falskaavat myös helposti.

Mummokoira Noppa säikäytti pahasti lähdettyyään aamupissalla Fionan kanssa pupun tai kissan perään. Karjaisin molemmille (onneksi ei ole ihan liki naapureita) ja Noppa tulikin juosten takaisin - ja kaatui tiedottomana jalkojeni juureen. Minulla oli pentu sylissä, pakkasta pihalla ja tajuton mummokoira jaloissa. Nakkasin pennun sisälle ja menin ravistelemaan Noppaa, joka tokenikin pian. Eläinlääkärissä selvisi että Nopan sydän on periaatteessa ihan kunnossa, mutta liekö iän vai Addisonin taudin syytä että se ei enää pumppaa verta niin kuin nuoremmilla, eli mummokoira ei saanut pupujahdissa sydänkohtausta vaan se pyörtyi. Noppa sai lääkityksen ja kiellon äkkilähtöihin ja kovaan rasitukseen. Valitettavasti se tarkoittaa sitä, että mummon doboilut jäävät nyt tekemättä. Harmittaa, sillä se on ollut Nopalle hyvin mieluista.

Huolestuttavampaa oli tieto siitä että Nopan maksa-arvot ovat jatkaneet nousemista, ovat viisinkertaiset ns. normiarvojen ylärajaan verrattuna. Nopan paino putoaa yhä, ilman syytä. Onneksi sillä on massaa mistä pudottaa... Noppa sai lääkkeenomaista tuotetta maksaa varten ja ensi kuussa on varattu kontrollikäynti. Tiedänhän minä, että Noppa tuskin on pitkäikäinen Addisonin taudin takia ja että sen alkuperäinen elinikäennuste taudin diagnoosin aikoihin on mennyt jo kaksi vuotta sitten, mutta en silti suostu uskomaan että sen tilanne olisi huonontumassa.

Noppa on noista diagnooseista huolimatta pirteä. Se leikittää ja leikkii pennun kanssa, kulkee pitkät lenkit vielä sujuvasti mukana ja vahtii tomerasti pihalla (jos mahdollista entistä täpäkämmin kun talossa on pentu).

Fiona murjotti ensimmäiset päivät Mauran tulon aikoihin, sitten se pikkuhiljaa siirtyi pennun läheisyyteen ja nyt se on Mauran oma leikkitäti. Fionan rooli on muuttunut aika radikaalisti, perheen pellestä yhdeksi aikuisista koirista (on jo aikakin, se täyttää neljä vuotta kesällä). Ulkona se on yhtä kaheli ja villi kuin ennenkin, mutta koulutuksessa on aika ajoin huomattavista pientä rauhoittumista (tai sitten se on vain niin väsynyt leikkitädin roolistaan). Tokotreenejä ollaan jatkettu ohjatusti ja omin voimin joka viikko, enemmänkin tehtäisiin jos päästäisiin isoihin halleihin tai ulos.

Tara-tätiä väsyttää pentu myös, mutta lähinnä sen takia että sen pitää vahtia niitä leluja joilla Maura leikkii. Ja evakuoida ne heti kun tilaisuus tulee. Taralle on varattu selän kroonisen jumituksen takia uusi aika osteopaatti Maarit Kaiperlalle, toivottavasti hoito auttaa yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla.

Mauralla on käynyt paljon vieraita, ihmiskavereita siis. Rokotusten puuttuessa ei olla vielä tehty paljoa tuttavuutta muiden koirien kanssa, mutta onneksi Maura pääsi tapaamaan sisaruksiaan viikko sitten. Oli vauhtia ja hymyileviä omistajia kun neljä pientä tomeraa mustavalkoista kirmasi kasvattaja-Sannan lammaslaitumella. Ainoastaan Kuopiossa asuva veli ei päässyt paikalle, muut olivat tosiaan leikittämässä.

Nopan serkku Karkki kuuluu niihin jotka ovat Mauraan jo tutustuneet kun ihana Karkki kävi Marjan kanssa meillä. Karkki ja Noppa ovat toistensa kanssa hyvin samanoloiset ulkonäöltään, tavoiltaan ja habitukseltaan. Fiona murjotti eteisessä Karkin vierailun ajan, se ei riemastunut mummojengin määrän lisääntymisestä edes hetkellisesti. Noppa ja Tara eivät yleensä koskaan nuku liki toisiaan, joskus puolivahingossa sohvalla ehkä. Mutta Karkki ja Noppa makoilivat rennosti aivan toisissaan kiinni, selät vastakkain. Niillä on ulkonäön ja tapojen lisäksi joku yhteys, niin läheiset ne ovat vaikka tapaavat (aivan liian) harvoin. Maura oli Karkin kanssa fiksusti, pentu ymmärtää ketä voi haastaa leikkiin ja vähän kiusata ja ketä ei.

Neiti Söpönen pitää tiukasti pintansa laumassa ja on niin ahne, että sen kouluttaminen tulee olemaan helppoa. Tosin se saattaa olla ensimmäinen koiramme joka yrittää varastaakin. Sen verran näppärästi se yrittää tomerasti punnertaa ruuan perässä vaikka minne...

Noppa hoitaa Mauraa. Huomaa Mauran "kieli keskellä suuta"-ilme :)

 Maura ja Fiona-täti

Maura ottaa mallia lumimöököjen esille kaivamiseen Fiona-tädiltä.

Minkä taakseen jättää, sen sivustaan löytää..


Pomppusukulaiset

Tädillä on välillä vähän rankkaa pennun kanssa.

Mitkään lenkit tai treenit eivät ole koskaan saaneet Fionaa näin väsyneeksi. Tätiä vähän väsyttää.

Täti vähän ylireagoi taas...

Voi tuota draaman määrää!

Fiona levitoi. Ei, sille ei ole heitetty mitään. Kunhan pomppii pihalla. Ihan omaa kivaa taas...

Maura suukottelee Noppaa

Maura ja Karkki

Rakkaat mummokoirat Karkki ja Noppa.

Maura poseeraa Nopan ja Karkin välissä jo ihan ammattimaisesti, Fiona murjottaa taustalla, 

Tara, Noppa, Fiona ja Karkki

Maura vaanii jotain.

Sisarustapaamisessa oli hurjasti vauhtia ja mustavalkoisia karvapalloja kun sisarukset takaa-ajoleikin jälkeen jämähtivät yhteen kasaan.
Maura johtaa joukkoa.





Minä ja Prinsessa Maura. Kuva: Auvo Staarast

19.1.2017

Triosta tuli kvartetti

Tervetuloa laumaan Maura! Kiltti, kaunis ja suloinen Usvan ja Riimin pentu, Fionan siskontyttö.

Maura on ollut meillä vasta muutaman päivän ja on ollut alusta asti todella reipas. Ensihämmennyksen jälkeen neiti pyyhälsi pitkin huushollia joko muun lauman mukana tai yksin. Ihmiset ovat Mauran mielestä ihania, mutta sillä ei näytä olevan ongelmaa irtautuakaan vaan viettää aikaa yksin leikkien tai taloa tutkien. Luulen että Maurankin tulevaisuuden harrastuksiin kuuluu vesipelastus, sen verran riemukkaasti se tutkii isojen koirien vesikuppia. Suorastaan hurmaantuneena.

Metallikapulan nouto taitaa myös olla ihan helppoa kun katsoo Mauran innokkuutta purra työtuolimme metallijalkoja. Tosin se maistelee suullaan myös muita huonekaluja ja etenkin kenkiä joihin Fiona ei koskenut koskaan.

Mummokoirat suhtautuivat pennun tuloon rauhallisesti. "Ai taas tällainen.". Molemmat mummokoirat pitävät pennulle kuria, mutta kuten Fiona niin myös Maurakin on todennut nopeasti arvojärjestyksen. Noppaa käydään suukottamassa ja mielistelemässä, Taran yli sananmukaisesti kävellään Taran uhkaavalta kuulostalta pärinästä huolimatta. Noppa innostui tänään jo leikkimään Mauran kanssa, minä jouduin keskeyttämään sen kun Mauralle olisi käynyt huonosti massavan mummokoiran (yhä 23,4 kg laihtumisesta huolimatta...) tassunläimäytysten jälkeen. Taraa harmittaa kun pentu vie sen lelut, mutta huvittaa kuinka pennun nukkuessa on jompikumpi mummokoirista silti sen lähellä, ikään kuin vahingossa.

Prinsessa Fiona järkyttyi pahoin Mauran tulosta, ihan kuten arvelimmekin. Kaksi ensimmäistä vuorokautta se murjotti koirahuoneessa ja suorastaan panikoi kun pentu tuli lähelle. Nyt se suostuu olemaan jo samassa huoneessa ja kun se luulee ettei kukaan huomaa, se käy nuuhkuttamassa Mauraa.

Pikkuneiti on ollut käsittämättömän hyväntuulinen ja suloinen. Fiona oli aika riekkuja pikkupennusta asti, Maura herättää minut aamulla suukottelemalla ja suukottelee aina kun on tilaisuus. Maailma on sille uusi ja jännittävä asia, kaikkeen se suhtautuu iloisesti ja reippaasti. Tänään se sai ensimmäisen kerran maistaa maksapateeta kun mummokoirat syövät lääkkeensä sen avulla ja junioriosasto saa sitä muuten vain samalla. Se oli niin huikea makukokemus että koko pentu tärisi innosta ja maiskutus oli kovaäänistä.

Käsittämättömän paljon samoja asioita olemme huomaavinamme Maurasta ja Fionasta. Kummatkin nukkuvat mahdollisimman viileässä, siis selkä ulko-ovea tai terassin ovea vasten. Kummatkin petaavat raivoisasti, Fionahan ei voi sietää alustoja nukkuessaan ja näppärästi ne lensivät ulos Maurankin yksiöstä eli isosta häkistä jonne se saa tulla ja mennä vapaasti. Fionaa harmittaa kun häkki on Mauran käytössä, se olisi majoittautunut sinne myös.

Jännä seurata Mauran kehittymistä ja miten paljon siinä näkyy isoäiti Allin, isoisä Manun ja sitä kautta myös Fionan perimää.
 

Fiona saman ikäisenä miltei kolme ja puoli vuotta sitten

 Tämä on kovin tuttua. Fiona tekee tätä usein kun on hyvällä tuulella.
 

 Piimä-, maito- ja mehupurkit ovat parhaita leluja.


 

Niitä hepulikuvia ja innokaita leikkiinkutsuja en ole saanut harmikseni kuvattua. Valoa ei riitä jotta kamera ehtisi tarkentaa ilman salamaa siinä vauhdissa.
 


Lapsenvahtitäti Tara
 

 

Kun Maura nukkuu, usein sen lähelle hiipii kuin vaivihkaa toinen mummokoirista. Tässä kuvassa Tara. Maura nukahti kesken leikin ja riehumisen niin, että kieli jäi ulos..

Heti ensimmäisenä päivänä Maura majoittautui Taran liki eikä Tara pistänyt sitä pahakseen.
 
  
Fiona teki aikoinaan samoin.

Sillä aikaa kun Tara ottaa taukoa lapsenvahtihommista (on näemmä kiikuttanut majavankin sohvalle), Noppa-mummokoira hoitaa hommat.
 


Taralla on nyt rankkaa. Pitää vahtia pentua ja leluja.

Maura leikittää Noppaa. Tara vahtii taustalla.

Mummokoira Nopalla ja Mauralla on ihan omat kivat jutut.

Fionalle opetin uuden tempun joka siltä tuli ihan luonnostaan: "Hyppy ylös!" Se kun keikkuu takajaloillaan helposti muutenkin, etenkin lumessa.

Lumi on ihana asia ja ihan parasta kun on nyt lumikasoja joita voi kaivaa. Raivoisasti. Ihan joka kerta kun pääsee pihalle. Noppakin innostui kaivamisesa, mutta ei se ole siinä niin vankkumattoman määrätietoinen kuin Fiona. Tara ei tajua siitä mitään, keskittyy vain paimentamaan Fionan lennättämiä lumikokkareita.
 

 Saa nähdä miten Mauran tulo vaikuttaa Fionaan. Aikuistuukohan se? Luulen että ei ainakaan paljoa..